Vihreä lippu -ohjelma laajenee lasten ja nuorten
vapaa-ajan toimintaan
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry on kehittänyt Vihreä
lippu -toimintamallista lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan soveltuvan
version. Perinteisesti Vihreä lippu -ohjelmaa on voinut toteuttaa päivähoidossa
ja oppilaitoksissa, mutta nyt tarjolla on oma toimintamalli myös lasten ja
nuorten vapaa-ajan toimintaa järjestäviin paikkoihin.
Vihreä lippu ohjelmaan voi nyt tulla/lähteä mukaan vaikkapa
nuorisotalo, asukaspuisto, seurakunnan päiväkerho, partiolippukunta tai
kuvataidekoulu. Edellytyksenä on, että toimijalla on oltava oma, pysyvä
toimitila sekä vakituinen henkilökunta. Lisäksi toiminnan on oltava
lapsille/nuorille suunnattua
Vihreän lipun periaatteet ja projektin vaiheet ovat
vapaa-ajan toimijoilla samat kuin kaikilla muillakin ohjelman osallistujilla.
Eroavaisuuksia sen sijaan löytyy toimintaa ohjaavissa ja toiminnan arvioinnin
perusteena olevissa kriteereistä. Ilmoittautuessaan Vihreä lippu -ohjelmaan
vapaa-ajan toimijat saavat Suomen Ympäristökasvatuksen Seuralta samat
tukipalvelut kuin kaikki muutkin ohjelman osallistujat.
Vihreä lippu
on kasvatusalan ympäristöohjelma, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä
Eco-Schools. Suomessa ohjelmaa koordinoi Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry.
Suomen 240 Vihreä lippu -oppilaitosta ja -päiväkotia ovat osa suurta
kansainvälistä perhettä: maailmanlaajuisesti ohjelmaan osallistuu yli 30 000
tuhatta koulua, joissa opiskelee yhdeksän miljoonaa oppilasta. Suomessa ohjelma
tavoittaa yli 65 000 lasta, nuorta ja aikuista.
Ohjelma
toimii samoin periaattein kaikissa maissa. Vihreän lipun jatkuvan kehittämisen
toimintamalli on saanut tunnustusta muun muassa YK:n ympäristöohjelma UNEP:lta.
Vihreän lipun saaminen edellyttää, että osallistujat vähentävät
ympäristökuormitustaan ja toteuttavat ympäristökasvatusta osana päivittäistä
toimintaansa. Lapset ja nuoret ovat aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita
toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja tulosten arvioinnissa.
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry kutsuu kaikkia Vihreä
lippu -ohjelmasta kiinnostuneita vapaa-ajan toimijoita tutustumaan Vihreä lippu
-toimintaan ohjelman Internet-sivuilla (www.vihrealippu.fi ja
www.vihrealippu.fi/pages/355.php) sekä
liittymään mukaan tähän ympäristövastuulliseen ohjaavaan
toimintaan!
Lisätietoa:
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura
ry Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö
puh. (09) 4541
8150 GSM (0400) 395 295
www.ymparistokasvatus.fi
www.vihrealippu.fi ja
www.vihrealippu.fi/pages/355.php
www.eco-schools.org
|