Asiantuntijat avuksi - Keski-Suomen luonto- ja ympäristökoulut


Luonto- ja ympäristökoulut palvelevat kouluja ja muita ryhmiä ympäristökasvatuksessa ja toimivat ympäristökasvatuksen kehittäjinä.

Jyväskylän luontokoulu (ent. Jyväskylän maalaiskunnan luontokoulu) on perustettu vuonna 1999 ja toimii Jyväskylän alueella. Luontokoulussa työskentelee yksi päätoiminen luontokouluopettaja. Jyväskylän luontokoulu toimii Keski-Suomessa myös Vihreän lipun alueellisena edistäjänä.

Laukaan luontokoulu toimii verkostona. Luontokoulutyö alkoi esikoulukerhosta vuonna 1994 ja laajeni 70 toimijan verkostoksi 15 vuodessa. Luontokoulun toiminnasta on julkaistu Eija Syrjälän kirjoittama raportti: Ympäristökasvatusta Keski-Suomessa. Laukaan Luontokoulu eilen, tänään, huomenna – 15 vuotta toimintaa malliksi muille (Keski-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2009).

Ympäristökoulu Luppo toimii Piispalan nuorisokeskuksessa Kannonkoskella. Se on perustettu vuonna 2007 ja se palvelee erityisesti nuorisokeskuksessa käyviä lukuisia leirikouluryhmiä. Myös Piispalan nuorisokeskus on Vihreän lipun alueellinen edistäjä.

Jyvälän Nuoret ry käynnisti syksyllä 2008 ympäristökouluhankkeen, jonka tavoitteena on perustaa
Jyväskylään pysyvä luontokoulu, jossa kaupunkiympäristöä tarkastellaan kestävän kehityksen näkökulmasta.

Mistä on kysymys?


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
   
 
   
 
   

Ota yhteyttä meihin
Copyright © 2007 Servia KotisivutGraphic Design: Clear Vision Design